
Syksyn 2023 ilmastoystävälliset uutuudet kouluissa ja päiväkodeissa
Kouluissa ja päiväkodeissa päästään syksyllä maistelemaan kahta herkullista uutuusruokaa, broilerinjauheliharagua sekä nyhtökaura-kasvispyttipannua. Kiertävälle perusruokalistalle tulevien ruokien resepteissä on maistuvuuden lisäksi huomioitu myös niiden vaikutukset ilmastolle. Näitä uutuuksia voit nyt helposti kokata kotonakin, tuotekehityksemme resepteillä.
Resepti (n. 10 annosta)

Tarvitset:
- 0,5 dl punaviinietikkaa
- 2 dl tomaattimurskaa
- 1 porkkana
- 1 pieni palsternakka
- 2 laakerinlehteä
- 1 tl sokeria
- ripaus kuivattua timjamia
- ripaus kuivattua rosmariinia
- 3 dl vettä
- 1,5 rkl maissitärkkelystä
- ripaus rouhittua mustapippuria
- 2 tl suolaa
Toimi näin:
Leikkaa sipulit pieniksi kuutioiksi. Leikkaa kuoritut porkkanat ja palsternakat ohuiksi suikaleiksi tai raasta karkeaksi raasteeksi. Kuumenna paistinpannussa rypsiöljy ja ruskista broilerin jauheliha sekä sipuli. Murskaa joukkoon valkosipuli ja lisää punaviinietikka, tomaattisose, porkkanat sekä palsternakat. Hauduta hetki.
Lisää tomaattimurska, vesi, laakerinlehdet, sokeri, timjami ja rosmariini. Hauduta hiljalleen noin 30-45 minuuttia. Sekoita maissitärkkelys pieneen vesitilkkaan ja lisää ragun joukkoon. Lisää lopuksi suola ja mustapippuri ja anna hautua hetki.
Tarjoa lisukkeena esimerkiksi keitettyä pastaa.
Resepti (n. 10 annosta)

Tarvitset:
- 4 rkl rypsiöljyä
- 1,5 kg pakastepannuperunaa tai kypsää perunaa kuutioituna
- 0,5 kg punaista paprikaa
- 1 sipuli
- 1 pkt (240 g) nyhtökauraa
- 4 rkl tomaattipyreetä
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- 3-4 valkosipulinkynttä
- 2 tl suolaa
- 1 tl mietoa chilijauhetta
- 1 tl paprikajauhetta
- 0,5 tl rouhittua mustapippuria
Toimi näin:
Kuori sipuli ja valkosipulit, leikkaa paprikan siemenosa pois. Leikkaa paprikat ja sipulit kuutioiksi, murskaa valkosipulinkynnet. Sekoita tomaattipyree, valkoviinietikka, valkosipuli, suola, chilijauhe, paprikajauhe ja mustapippuri maustekastikkeeksi.
Kuumenna paistinpannulla öljy. Lisää sipulit ja freesaa hetki. Lisää peruna- ja paprikakuutiot, sekä nyhtökaura ja freesaa, niin että perunat saavat hieman väriä. Lisää joukkoon maustekastike ja paista vielä hetki.
Itämerimenu
Kokkaa Itämeren hyväksi ja valmista herkullisia ruokia Itämeren kalasta tai käy nauttimassa niitä kaikille avoimissa lounas- ja henkilöstöravintoloissamme. Esimerkiksi Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. henkilöstöravintoloissamme on tarjolla mm. kipparinsilakoita. Löydät reseptimme koteihin alta!
Tarvitset:
- Silakkafileitä 1,5 kg
- 4 dl ruokakermaa
- 0,5 dl sinappia
- 3 tl suolaa
- 1 rkl maissitärkkelystä
- 2 rkl sokeria
- 2 rkl väkiviinaetikkaa
- 0,5 dl hienonnettua tilliä
- 0,5 dl hienonnettua ruohosipulia
Toimi näin:
Sekoita kaikki liemen ainekset huolellisesti keskenään.
Lado silakkafileet voideltuun laakeaan uuninkestävään vuokaan. Kaada liemi päälle.
Paista uunissa +175 asteessa noin 30-35 minuuttia. Viimeistele halutessasi hienonnetulla ruohosipulilla ja persiljalla. Tarjoa lisukkeena esim. perunasosetta.
Itämeren fisupihvin resepti (4 annosta)

Tarvitset:
- ½ dl kermaa
- 75 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 dl korppujauhoja
- puolikas pieni sipuli
- 100 g palsternakkaa raastettuna
- 1,5 tl suolaa
- ripaus mustapippuria
- 500 g jauhettua kalafileetä, esim. lahnaa tai silakkaa
- 2 kananmunaa
- 1 rkl sitruunan mehua
Toimi näin:
Kalamassa kannattaa jauhaa itse lihamyllyllä tai hienontaa huolellisesti veitsen avulla. Hienonna myös sipuli ja raasta palsternakka. Sekoita kerman ja tuorejuuston joukkoon korppujauho ja anna turvota hetki.
Lisää sekaan mausteet, sipuli, palsternakka, kalamassa, kananmunat ja sitruunamehu. Anna kalapihvitaikinan turvota hetki.
Paista kalapihvitaikinasta pannulla voita tai rypsiöljyä käyttäen noin kämmenen kokoisia pihvejä. Paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Itämeren fisuburgerin resepti (4 annosta)

Valmista yllä olevan reseptin mukaan Itämeren fisupihvi. Täydennä sitä hampurilaisen väliin tulevalla kurkkumajoneesilla sekä hampurilaisleivällä.
Kurkkumajoneesi
Tarvitset:
- 1,5 dl majoneesia
- 3 rkl kurkkusalaattia
- ripaus mustapippuria
- ripaus suolaa
Toimi näin:
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä muutama tunti.
Kokoa hampurilaiset
Tarvitset:
- 4 halkaistua annosruisleipää (esim. Reissumiestä)
- kurkkumajoneesia
- 4 kpl itse paistettuja kalapihvejä
- salaatinlehtiä
- tomaattiviipaleita
- maustekurkkuviipaleita
Toimi näin:
Levitä kurkkumajoneesia ruisleipien halkaisupinnoille. Laita pohjalle salaatinlehti, tomaattiviipale, kalapihvi. Pihvin päälle maustekurkkuviipaleita. Nauti!
Pääsiäisreseptejä
Haluatko kokeilla pääsiäispöydässä tänä vuonna jotain uutta? Miltä kuulostaisi tomaattisessa yrttikastikkeessa haudutettu luomutofu riisin kera ja jälkiruokana mangosmoothie? Tai perinteisempi pääsiäisateria, kahden sipulin kermaperunat ja broilerin leike kruunattuna hedelmäisellä pashalla? Tuotekehityksemme on laatinut pääsiäisaterioistamme myös kotikeittiöihin sopivia reseptejä. Hyvää pääsiäistä!
Resepti (6 annosta)
Tarvitset:
1 kg jauhoisia perunoita
1 sipuli
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 tl suolaa
4 dl kuohukermaa
3 dl vettä
Toimi näin:
Leikkaa kuoritut perunat noin sentin kuutioiksi. Hienonna sipulit. Sekoita perunat, sipulit, ruohosipulit sekä suola keskenään ja laita ne noin kahden litran vetoiseen, voideltuun uunivuokaan.
Sekoita kerma ja vesi keskenään ja kaada perunoiden joukkoon. Paista +175 asteisessa uunissa n. 60-80 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.
Resepti (4-6 annosta)

Tarvitset:
1 kg broilerin marinoimattomia paistileikkeitä
2 rkl rypsiöljyä
1-2 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl currya
Toimi näin:
Sekoita öljy ja mausteet keskenään ja levitä marinadi broilerin paistileikkeisiin. Broilerit kannattaa laittaa marinoitumaan jo edellispäivänä. Lado broilerit marinadeineen uunivuokaan. Kypsennä +175-200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.
Resepti (6 annosta)

Tarvitset näitä:
1 kg maustamatonta luomutofua
2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
2 rkl tomaattisosetta
1 valkosipulinkynsi
2 dl vettä
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2 rkl maissitärkkelystä
2 tl valkoviinietikkaa
puolikas kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
1 tl sokeria
0,5 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl kuivattua timjamia
ripaus rouhittua mustapippuria
Toimi näin:
Viipaloi tofut noin sentin viipaleiksi.
Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuumenna kattilassa öljy, lisää sipulit ja valkosipulit, freesaa hetki. Lisää tomaattipyree ja hauduta hetki. Lisää tomaattimurska, vesi ja kasvisliemi. Hauduta hetki. Lisää vesitilkkaan sekoitettu maissitärkkelys, etikat ja loput mausteet. Hauduta kastiketta noin vartti.
Annostele puolet kastikkeesta paistonkestävään uunivuokaan. Levitä tofuviipaleet limittäin päälle ja kaada loput kastikkeet päälle. Paista +175-200 asteisessa uunissa n. 15-20 min.
Resepti (10 annosta)
Tarvitset:
1 L maustamatonta luonnonjogurttia
4 dl mangososetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Toimi näin:
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Resepti (6 annosta)
Tarvitset:
1 dl rusinoita
2 dl vispikermaa
3 prk (600 g) maitorahkaa
150 g appelsiinimarmeladia
200g mandariinilohkoja (tuore tai säilyke)
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
Toimi näin:
Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna pashan tekeytyä yön yli, jotta rusinat pehmenevät. Vaihtoehtoisesti rusinat voidaan liottaa etukäteen pehmeiksi esim. appelsiinimehussa.
Pohjolan makuja
Pohjolan makuja -ruokateema tutustuttaa pohjoismaisiin ruokiin. Kouluissa ja päiväkodeissa teemaviikkoa vietetään maaliskuussa 2023, viikolla 11 tiistaista torstaihin ja potilas- ja asukasruokailussa sekä lounas- ja henkilöstöravintoloissa koko arkiviikon ajan. Pohjoismaiden ruokakulttuureissa on paljon yhteistä, kuten puhtaat raaka-aineet, arkiruokien konstailemattomuus ja mieto maustaminen, mitkä näkyvät myös teemaviikolle kehitetyissä ruoissa. Tervetuloa lounas- ja henkilöstöravintoloihimme tai kokeile kotona tuotekehityksemme reseptillä.
Resepti (10 annosta)

Tarvitset:
- 1,5 L vettä
- 1 rkl suolaa
- 1 tl kokonaisia maustepippureita
- 1 kg lampaan paistia
- 2 sipulia
- 1 kg valkokaalia
Toimi näin:
- Leikkaa lampaanpaisti, kaalit ja sipulit reiluiksi kuutioiksi.
- Kuumenna padassa vesi kiehuvaksi. Lisää suola ja maustepippurit. Ripottele joukkoon lampaanlihat. Lisää kaalit ja sipulit. Hauduta pataa hiljalleen 2-3 tuntia välillä sekoittaen, kunnes lampaanliha on mureaa. Lisää tarvittaessa vettä kypsennyksen aikana.
- Tarjoa lisänä esim. keitettyjä perunoita.
Resepti (10 annosta)

Tanskalainen kurkkusalaatti:
- 1 kurkku
- ½ pieni sipuli
- ½ dl vettä
- ½ dl valkoviinietikkaa
- 1 tl suolaa
- ripaus rouhittua mustapippuria
Toimi näin:
Kuori kurkut halutessasi. Leikkaa kurkut ja sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi, sekoita ne keskenään. Sekoita etikkaliemen ainekset ja kaada kurkku-sipuliseoksen päälle. Anna marinoitua yön yli. Valuta lopuksi liemi pois.
Tanskalainen remouladekastike:
- 2,5 dl kevytmajoneesia
- 1,5 dl sinappikurkkusalaattia
- 2 rkl pieniä kapriksia
- ripaus currya
- 1 rkl hienonnettua persiljaa
Toimi näin:
Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään kastikkeeksi.
Perunasalaatti:
0,5 kg keitettyjä kuorittuja perunoita
2 maustekurkkua
1 pieni sipuli
2 dl kevytmajoneesia
2 rkl sinappia
½ tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Toimi näin:
Leikkaa keitetyt perunat ja maustekurkut kuutioiksi. Silppua sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä hetki.
Lisäksi tarvitset:
- 10 kpl valmiita hot dog sämpylöitä
- 10 kpl pitkiä nakkeja (kasvisvaihtoehdoksi esim. soijanakkeja)
- paahdettua sipulirouhetta
- sinappia ja ketsuppia
Toimi näin:
- Lämmitä nakit esim. paistinpannulla öljytilkassa kevyesti paistaen.
- Lämmitä hot dog-sämpylät esim. mikroaaltouunissa pikaisesti matalalla lämmöllä.
- Kokoa hot dogien väliin tanskalaista remouladekastiketta, nakki, tanskalaisia kurkkuja, paahdettua sipulirouhetta, sinappia ja ketsuppia. Tarjoa halutessasi lisukkeena perunasalaattia.
Resepti (10 annosta)

Tarvitset:
- 600 g valkokaalia
- 1 sipuli
- 1 dl hienonnettua tilliä
- 1,5 dl kevytmajoneesia
- 1 rkl omenaviinietikkaa
- 2 tl sokeria
- 1 tl suolaa
- 2 tl sinappia
Toimi näin:
- Suikaloi kaalit ja sipulit mahdollisimman ohueksi. Silppua tilli.
- Sekoita majoneesi, etikka, sokeri, suola ja sinappi keskenään.
- Sekoita kaalit, sipulit, tilli ja majoneesikastike keskenään.
- Anna tekeytyä hetki.
Resepti (10 annosta)

Pohja:
- 150 g kaurakeksejä
- ½ dl sulatettua margariinia
- ripaus kanelia
Paloittele / murskaa kaurakeksit karkeaksi rouheeksi esim. kaulimella muovipussissa. Sekoita joukkoon sulatettu margariini ja ripaus kanelia.
Omenatäyte:
- 2 omenaa
- 2 dl omenamarmeladia
Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita joukkoon omenamarmeladi.
Rahkavaahto:
- 2 dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa kasvirasvasekoitetta
- 200 g maitorahkaa
- 1 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon loput aineet.
Toimi näin:
Kokoa norjalainen jälkiruokaherkku esim. annosmaljoihin tai piirakkavuokaan. Pohjalle kaurakeksiseos ja päälle omenamarmeladiseos sekä rahkavaahto. Voit koota täytteet myös useammaksi kerrokseksi. Viimeistele halutessasi kaurakeksimuruilla.