Tavoitteenamme on toimia ja tuottaa palveluja kestävästi, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointia kunnioittaen. Olemme sitoutuneita Helsingin kaupungin ympäristö- ja kestävyystavoitteisiin sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Sitoumuksemme ohjaa hankintasopimuksiamme sekä yhteistyötä sopimustoimittajiemme kanssa.
Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuu ovat osa arkeamme ja toiminnan ja palvelujen jatkuvaa parantamista.
Toimittajan tulee omilla sopimuksillaan varmistaa, että tämän eettisen ohjeistuksen mukaiset vaatimukset toteutetaan sekä toimittajan omissa toiminnoissaan, että koko toimitusketjuissa. Tilaajana meillä on oikeus pyytää toimittajalta kirjallinen selvitys eettisen ohjeistuksen mukaisten vaatimusten toteutumisesta. Selvitys tulee toimittaa viivytyksettä.
Hankinnat herättävät kiinnostusta
Vastuullisten hankintojen kehitystyö
Palvelukeskus Helsingissä olemme jo vuosien ajan kehittäneet vastuullisia hankintoja. Tälle aikajanalle olemme koonneet tärkeimmät saavutukset ja virstanpylväät.
-
2025
- Olemme mukana ChemClimCirc2-hankkeessa: Palvelukeskus Helsingissä käynnistyi syksyllä 2025 työvaatehankinnan kilpailutus, ja osana hankinnan valmistelua osallistumme ChemClimCirc2-hankkeeseen (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
-
2024
- Toimivat markkinat
- Vuonna 2024 kehitimme hankintabarometriä paremmin kategorioittain hyödynnettäväksi ja teimme palautekysely tarjouspyyntöön osallistuneille tarjoajille.
- Taloudellinen kestävyys
- Kehitimme hankintojen esimäärittelylomaketta vastaamaan hankinnan tavoitetta ja lisäsimme yhteistyötä markkinoiden kanssa.
- Tietojohtaminen
- Kehitimme hankintojen riskianalyysin, joka sisällytettiin esimäärittelyyn. Lisäksi kehitimme hankintaprosessin valmistelun seurantamenetelmää ja hankintojen työpöytää.
- Toimivat markkinat
-
2023
- Sisällytimme säännölliset vastuullisuuskatselmukset kiinteäksi osaksi hankintaa ja sopimusseurantaa.
- Vuonna 2023 järjestettiin 16 vastuullisuuskatselmusta sopimustoimittajien kanssa. Katselmuksissa seurattiin vastuullisuuskriteerien täyttymistä kyseenomaisessa hankinnassa ja edellytettiin tarvittaessa lisäselvitysten toimittamista.
- Teimme hankinnoillemme luokittelun strategisiin, volyymihankintoihin, pullonkaulahankintoihin ja rutiinihankintoihin
- Luokittelun perusteella järjestetään hankinnan vastuullisuuskriteerien seuranta tyypeittäin. Ryhmittelyn taustalla on hankinnan taloudellinen vaikuttavuus sekä toimittajamarkkinoiden hallittavuus ja siitä kumpuavat saatavuusriskit.
-
2022
- Palvelukeskuksen työvaatehankinta valittiin semifinaaliin PROCURA+ kilpailussa
- Teimme selvityksen Palvelukeskus Helsingin hankintojen vaikuttavuudesta. Selvityksessä tutkimme jo toteutettujen hankintojen vaikuttavuutta pisteytysmenetelmällä.
- Julkaisimme hankintabarometrin ensimmäisen kerran
- Hankinnat ja kilpailuttaminen -tiimi selvitti talouden toimijoiden mielipiteitä Palvelukeskus Helsingin hankintatoimesta kehittämällä hankintabarometrin. Barometri mittaa vuosittain kilpailutustemme onnistumista kilpailutuksiin tutustuneiden, niihin osallistuneiden ja sopimustoimittajaksi valittujen toimittajien näkökulmasta. Hankintabarometrin vastausten perusteella kehitämme ja ohjaamme hankintatoimea oikeaan suuntaan. Hankintabarometrin kysymykset tukevat Palvelukeskus Helsingin hankintastrategisia teemoja ja tavoitteita.
-
2021
- Laadimme Palvelukeskus Helsingin hankintojen strategiset teemat
- Hankintastrategiset teemat pohjautuvat paitsi kansalliseen myös Helsingin kaupungin hankintastrategiaan. Hankintastrategisia teemojamme ovat: vaikuttavuus, vastuullisuus, toimivat markkinat, taloudellinen kestävyys ja tietojohtaminen. Hankintastrategisia teemoja edistävät 14 konkreettista tavoitetta toimenpiteineen ja mittareineen.
- Julkaisimme Palvelukeskus Helsingin oman eettisen ohjeistuksen (Code of Conduct)
-
2020
- Julkaisimme vastuullisuuden esimäärittelylomakkeen
- Esimäärittelylomakkeen avulla varmistamme, että valmisteluun tulevassa hankinnassa huomioidaan hankinnan erityispiirteiden lisäksi sen vastuullisuusnäkökulmat. Työkalun avulla arvioimme suunnitelmallisesti ekologisen, sosiaalisen- ja taloudellisen vastuun toteutumista hankinnoissamme. Vastuullisuuden lisäksi arvioimme hankintojen innovatiivisuutta ja sopimusten kannalta olennaisia tekijöitä. Määrittelytyöhön osallistuvat aina vähintään hankinnan sisältöä tuntevat asiantuntijat, Palvelukeskus Helsingin vastuullisuusasiantuntijat sekä hankinta-asiantuntijat.
- Maito- ja lihahankinnat mukaan Canemure-osahankkeeseen
- Hankintojen valmistelussa kartoitimme ja kehitimme hankintakriteerejä, jotka vähentävät ilmastoa ja ympäristöä kuormittavia vaikutuksia. Hankintojen valmistelussa selvitimme myös hiilijalanjälkilaskennan käyttömahdollisuuksia kilpailutuksessa ja sopimuskaudella.
-
2019
- Otimme käyttöön vastuullisten hankintojen kriteeripankin
- Hankinnoissamme meillä on käytössään kattava vastuullisuuskriteeripankki, jonne on kerätty niin ekologista ja sosiaalista kuin taloudellistakin vastuullisuutta edistäviä hankintakriteerejä. Päivitämme pankkia aina, kun uusia kriteerejä otetaan käyttöön.
- Ruokakuljetuspalvelut Vuoden taidokkain hankinta -finalistiksi
- Helsingin kilpailuttama ruokakuljetuspalveluiden kokonaisuus ylsi Vuoden taidokkain hankinta -kilpailun finaaliin. Kilpailun järjestää Kuntaliiton Julkisten hankintojen neuvontayksikkö. Vuonna 2018 kilpailutettu ruokapalvelujen logistiikka, johon kuuluvat muun muassa kotiateriakuljetukset, päiväkoti- ja kouluruokakuljetukset sekä toimipaikkojen väliset ruokakuljetukset, sai kiitosta erityisesti ympäristö- ja kustannusvaikutusten vähentämisestä.